Site Loader

Katselin taas sähkönkulutusta, nyt alkuvuoden osalta, kun huhtikuun kulutuskin on jo tiedossa. Tammi-maaliskuun kulutus yhteensä ylitti viime vuoden kulutuksen toisin kuin aiemmin arvelin. Syynä kylläkin on helmikuu, jolloin sähköä kului jostain syystä silmiinpistävän paljon.

Onhan helmikuu toki kylmin kuukausi, mutta se ei pelkästään selitä asiaa, vaan olemme jollain tavoin myös omilla toimillamme ”edistäneet” kulutusta. Todennäköisesti hyödynsimme takkaa huonommin ja olemme myös käyttäneet ”kotitaloussähköä” (eli muuhun kuin lämmitykseen) poikkeavan paljon.

sähkönkulutus hirsitalossa

Sen sijaan siinä olin aiemmissa arveluissani oikeassa, että viime vuonna kevään sähkönkulutus oli turhan suurta. Tänä vuonna laitoimme sähkövastuksen pois päältä jo huhtikuun alkupuolella, ja tulos näkyy huhtikuun sähkönkulutuksessa!

Aurinkokeräimet ja tarvittaessa vesikiertotakka ovat lämmittäneet varaajan veden. Tämän ansiosta koko alkuvuoden kulutus on hieman pienempää kuin vuosi sitten. Aikalailla samalla ”hehtaarilla” (ellei peräti aarilla) kulutuksessa kuitenkin alkuvuonna ollaan.

sähkönkulutus passivihirsitalossa

– Jukka

[box]

Tämä artikkeli on vieraskynä artikkeli blogista: Elämää Passiivihirsitalossa

[/box]

Post Author: Annukka Rahikainen