Site Loader

Meneillään on Helsingin Honkasuon ekotehokkaan puutaloalueen ensimmäisen rakennusvaiheen kolmannen talon pystytystyö, joka tätä kirjoitettaessa on edennyt kattotuolien ja aluskatteen asennnukseen.

Ilmojen halki käy elementin tie..

 

Artikkeli3

 

Koska kyseessä on aluerakennuskohde, ja kaikki sen passiivihirsitalot ovat liki identtisiä keskenään, päädyttiin paikallarakentamisen sijasta seinien valmistamiseen elementeiksi jo tehtaalla. Näin säästetään asennustöihin työmaalla kuluvaa aikaa huomattavasti, ja taloihin saadaan katto päälle varsin nopealla aikataululla.

Artikkeli4

Artikkeli5

 

Tällä hetkellä alueella ei vielä asuta, mutta myöhemmässä vaiheessa elementtien nopea asennus vähentää myös rakennustöistä naapureille aiheutuvia mahdollisia äänihaittoja oleellisesti. Se kun on selvää, että siellä missä rakennetaan, kuuluu väistämättä myös työn ääniä, mutta elementtien käytöllä haitat ovat minimaaliset verrattuna paikallarakentamiseen, joka puolestaan on järkevää silloin, kun kyseessä on yksittäinen talo.

Ensimmäisen kerroksen seinät viimeistelyä vaille valmiit.

 

Toinen kerros päälle ja runko on kattoa vaille valmis
Toinen kerros päälle ja runko on kattoa vaille valmis. Taustalla pilkottaa naapuritalojen värisuora, joka on 1. rakennusvaiheen osalta yhtä kotia vaille valmis.

 

Sama suoran toinen puoli
Saman suoran toinen puoli

 

Artikkeli7

 

Niinkuin aina, yhteistyö on voimaa. Niin tässäkin tapauksessa.

Seinäelementit on valmistettu yhteistyössä jokioislaisen FM-Hausin kanssa, ja kohteiden urakoinnista sekä myynnistä vastaa Uudenmaan Rakennustekniikka Oy.

Keltainen koti on jo löytänyt asukkaat, mutta talo sininen, talo punainen ja tällä viikolla ensimmäisen kerroksen elementtinsä saava talo harmaa ovat vielä vapaana. Jos yhtään tuntuu siltä, että joku näistä voisi olla sinun perheesi koti, kannattaa ottaa kipinkapin yhteyttä Reijo Hippeläiseen, puh. 0400-574 693, reijo.hippelainen(at)uudenmaanrakennustekniikka.fi

Tai jos haluaisitkin rakentaa itsellesi ja/tai perheellesi turvallisen ja terveellisen hirsitalon jonnekin ihan muualle, niin sehän meille tottakai passaa mainiosti myös. Lisätietoja saa Jukka Hyväriseltä, puh. 0500-46 77 55, jukka.hyvarinen(at)timberframe.fi

PS. Timber Frame on mukana Rakenna & Remontoi-messuilla 29.-31.1.  Vantaan Myyrmäkihallissa, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä Honkasuon alueelta. Järjestämme messujen aikana mahdollisuuden käydä tutustumassa rakenteilla oleviin taloihimme. Tervetuloa! Tarkennusta asiaan tulee ennen messujen alkua Facebook-sivuillemme.

Post Author: Annukka Rahikainen